Tilat

Suonkiertäjillä on kaksi omaa toimitilaa: Kolo ja Korsu

KOLO

Suonkiertäjien partiokolo sijaitsee Suodenniemen seurakuntatalon alakerrassa osoitteessa Koippurintie 6, 38510 Sastamala.


KORSU

Korsu rakennettiin Suodenniemen Heinijärvenmaahan Alinen-Vehkajärven rannalle. Hirsisen korsun lisäksi alueelta löytyy keittokatos, laavu, sauna, WC/liiteri, kaivo sekä runsaasti tilaa temmeltää ja pystyttää parikin puolijoukkuetelttaa. Alueen jo valmistuttua se on ottanut arvoisensa paikan Suodenniemen retkeilyreitistön toisena päätepisteenä.

Korsun rakentaminen alkoi 1996 tarpeesta saada oma leirialue lippukunnallemme, kun Kolo oli saatu "valmiiksi" ja toiminta pyöri vilkkaana. Maa-alue korsua varten vuokrattiin silloiselta Suodenniemen seurakunnalta (nyk. Sastamalan seurakunta). Euroopan Unioni rahoitti järjestöjen yhteishankkeita ja tartuimme mahdollisuuteen saada Leader-avustusta. Projekti toteutettiin yhdessä sotaveteraanien ja sotainvalidien kanssa, onhan kyseessä "osuman kestävä kahden ryhmän korsu vm. 1939", johon piirustukset saatiin puolustusvoimilta.

Korsusta löytyy leveät kerrossängyt 12 aikuiselle nukkujalle (tai 18 pienemmälle) ja lämmitys hoituu Porinmatilla. Ruokailukatoksessa on kaksi puuhellaa ja pitkien pöytien ääreen mahtuu syömään helposti 40 henkilöä. 

Laavussa on eksoottista yöpyä, tai vaikkapa vain istuskella nuotiolla.

Hirsisen entisen korsusaunan lempeisiin löylyihin mahtuu kerralla 8 aikuista saunojaa. Saunan pataan vesi kannetaan järvestä. Laiturilta pääsee pulahtamaan uimaan. Uimarantaa ei soisella järvellä ole.

Rannasta löytyy soutuvene ja lippukunnalta voi kysellä vuokralle paitsi kanootteja, myös astioita, pelastusliivejä, telttoja ym. varusteita.




Korsua vuokraa: 
045 139 1801 / Sissi

Vuokrahinnasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti